lauantai 8. huhtikuuta 2017

Anturoiden tekoa

Huh. Olipahan kiireinen viikko. Kuluneella viikolla tuli tehtyä töitä reilu 80 tuntia, kun lasketaan yhteen palkka- ja tonttityöt.

Maanantai & Tiistai 3.-4.4.2017

Seagerin miehet saivat tehtyä talon pohjat valmiiksi. He asensivat myös salaojat ja rännikaivojen putket. Myöhemmin täytöissä ei tarvitse asentaa kuin routaeristeet ja tietenkin patolevy. Myös kanaalin täytöt oli sähköputkia vaille valmiita. Tiistaina kävin kesken työpäivän mitoittamassa autotallin paikan valmiiksi, koska kekiviikkona oli tarkoitus tehdä siihen pohjat ja kaikki tarvittavat putket. Kävimme myös kaivinkonekuskin kanssa läpi viemäri-, vesi- ja sähkövarauksien paikat.

Tontin kunnallistekniikka sijaitsi tontin alimmalla nurkalla, yli 1,5 metriä tienpinnan alapuolella. Huono puoli oli se, että kallioista joutui ampumaan myös yhtä syvää kanaalia. Toisaalta eipähän pitäisi ainakaan tulla ongelmia vesien viemäröinnin kanssa. Hulevedet ja jätevesi nimittäin kaataa yli metrin kanaalin matkalla.
Tiistai-iltana en päässyt taloprojektin pariin ollenkaan, kun jouduin olemaan palkkatöissä klo 23:00 asti. Palkkatöidemme aikataulut on usein taulukolla piirretty näteiksi viivoiksi, eikä niiden laatijat yleensä edes ymmärrä niiden päälle. Kivahan se on viivoja piirrellä suunnitelmiin. Kesken päivän käväisin rakennuslupajaoksen kokouksessa kuuntelemassa päätökset muun muassa projektillemme annetuista luvista. Muutamalle kerrostalolle annettiin myös luvat ja eikun takaisin palkkatöihin.

Autotallin paikan mitoitusta.

Talon pohjat rupeavat valmistumaan.

Kanaalin täytöt kesken, talon pohjien teko menossa.

Kanaalin kaivoviidakko. Jokaisessa putken "kulmassa" pitää olla kaivo tai vähintään tarkastuskaivo. Itse asennutin kaivot suoraan, eikä tontille tullut yhtään tarkastuskaivoa. Onpahan mahdollinen huolto aikanaan helpompaa. Kuvassa isoin kaivo on huleveden imeytys-/viivytyskaivo.

Keskiviikko 5.4.2017


Aamulla Provekon asentaja kävi viemässä kanaaliin sähköt ja asensi pääkeskuksen työmaalle. Sähkömiehen käynnin jälkeen maamiehet saivat vietyä keskukselta tulevan sähkövarauksen suoraan autotallin kulmalle. Hän teki myös ilmoituksen Vantaan Enegialle, jotta he pääsevät kytkemään tontille sähkömittarin. Tämän jälkeen saamme tontillamme sähköä omasta tolpasta.

Anturoiden asennus sujui ripeästi, kiitos entiseltä työkaveriltani saatujen valmiiden anturakasettien ansiosta. Siivut olivat sopivasti 40 cm korkeita. Anturani tulee 20 cm korkeaksi, joten anturan päälle mahtuu kasaamaan juuri sopivasti ensimmäisen varvin valuharkkoja. Kasettien kantoon lahjottiin tietenkin työmaan koulupoikamme Olli ja apparini Mika tuli kaveriksi kasettien asennukseen. Anturan mitoituksessa meni siis enemmän aikaa kuin itse kasettien asennuksessa.

Ollin kanssa jouduimme vielä iltahämärissä siirtämään yksi kulmapukki, jotta maamiehet saisivat autopihan pohjat valmiiksi. Tämän jälkeen he lähtevät tontilta ja täyttöjä jatketaan reilun viikon päästä anturoiden ja sokkelin valujen jälkeen.

Kuvassa autotallin pohjat valmiina. Keltaisissa suojaputkissa kulkee sähkö ja valokuitu teknisen tilan ulkopuolelle. Sieltä ne tuodaan myöhemmin sokkelin kyljestä sisälle.

Talon anturan aloituskuva. 

Anturasiivut paikallaan.

Torstai 6.4.2017


Aamulla soitin Rudukselle ja tilasin pumppuauton työmaalle ensi maanantaiksi anturavaluja varten. Samalla tilasin 15 kuutiota betonia (betonilaatu C25/30, S2, raekoko #32). Työmaalla käytämme kuutiosta "motti" nimitystä. Rudus valittiin betonitoimittajaksi puhtaasti sijainnin takia, heillä on lähin betonitehdas noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä. Betonin ajattaminen on kallein osuus anturavalussa. Ränniauto olisi ollut kaikkein halvin, tosin talon pituuden takia tämä jäi pois laskuista. Ränniautolla pisin ulottuvuus on yleensä alle kymmenen metriä. Talomme tulee olemaan noin 14 metriä pitkä. Tontille on siis tilattu 30 metriin yltävä pumppuauto, joka yltää käytönnössä koko tontin läpi, mikäli sen pystyttää aivan rajalle. Isoin pumppuauto, jolla olen muutaman kerran päässyt valamaan on 65 metrinen Betonipumppaus Laatikaisen auto, joka meinaan on todella järkälemäinen laitos.

Tässä pikakurssi betonista. Yleisin käytetty betonin kovuus on K30, johon C25/30 kuuluu. Esimerkiksi pilarirakenteet on usein K50 kovuudella suunniteltu, joka on hankala saada  jopa työmaaolosuhteissa tehtyä. Toinen numero on betonin notkeus, meillä on siis S2. Paljon työmaalla käyttämämme nimitys "karhunpaska" kuvaa aika hyvin tätä betonin notkeutta. S2 on normaaliolosuhteissa paras mahdollinen anturakura ja helpoin työstää. Seinärakenteissa käytetään juoksevampaa betonilaatua, yleensä S3:sta. Joskus todella tiukoissa paikoissa S4:sta, joka on löysin mahdollinen betonilaatu. Käytännössä S4 on juotosvaluissa käytettävä notkeus. Viimeinen lukema on raekoko, joka anturoissa on lähes aina 32 mm. Eli tarkoittaa sitä, että kaikki betonissa olevat kivet ovat 32 mm pienempiä. Seinävaluissa yleisin käytetty kivikoko on 16 mm. Juotosvaluissa 8 mm, joka kuvastaa ulkonäöltään "puuroa". Linkin takaa saa lisätietoa betonilaaduista.

K-Rauta 75:n kautta tilatut valuharkot saapuivat työmaalle. Nyt on työmaalla Lakka valuharkkoja 25 lavaa. Harmi kun hiab-nosturin kantavuus ei riittänyt kivien nostamisessa talon sisälle. Tähän täytyy siis lahjoa apuun työmaamme kurottajakuski. En meinaan todellakaan ole kantamassa kaikkia harkkoja talon sisälle. Vaikka matka on lyhyt, reilu viisi metriä, kuormakirjasta tarkastettu paino kertoi kaiken oleellisen... Kuorma painoi yhteensä 28 tuhatta kiloa. Joten kantaminen ei siis tule kuuloonkaan, yksi MH-250 kivi painaa kuitenkin sen 25 kiloa. Suosittelen jokaiselle vaikka vuokraamaan nosturin tunniksi kuin kantamaan käsin. Tämä säästö ei ole lompakossa, vaan kirjaimellisesti selässä.



Lakka:n oma auto toi kivet suoraan tehtaalta tontille. Hän sai tyhjennettyä auton nopeasti ja sai asetettua harkot nosturilla tiiviisti.

Seagerin maaurakointiporukka sai tasoitettua piha-alueen, johon tulee myöhemmin autopaikat. Heidän kone lähti seuraavalle työmaalle samantien kun tasoitukset oli saatu valmiiksi. He tulevat viikolla 16 jatkamaan täyttöjen tekoa ja samalla viikolla talopaketin pitäisi tulla tontille.

Onneksi olen hyvissä väleissä työmaan raudottajan kanssa. Hän lahjoitti työmaan hukkarautoja projektiimme. Työmaalle kun aina tilataan vähintään 10 % säännön mukaan rautaakin. Eli jokaisesta valusta sitä jää yli monta täyttä kuuden metrin kankea. Työmaallamme rakennelmat on aika paljon isompia, joten sieltä saimme matkaan vain 12 mm terästä kuvissa määrätyn 10 mm tilalle. Tämä muutos ei tosin haitannut yhtään, mieluummin sitä rakentaa jopa paremmin kuin on suunniteltu.

Jälleen kerran sain Ollista ja Mikasta apua tontille. Ehkä pitää ottaa tämä tietyllä tavalla kohteliaisuutena (palkkatöissä toimin työnjohtajan pestissä), että samat kaverit jaksavat kuunnella käskyjäni myös työpäivän päätyttyä. Heh. Jos ei muuta niin ainakin olen kundeille työmaan lopussa velkaa ainamoiset viina kekkerit... Tuttujen työkavereiden kanssa ei taas talon raudoituksessa montaa tuntia vierähtänyt ja kerkesin välissä hakemaan lisää anturakasetteja autotallin tekemistä varten.


Autopaikkojen pohjan täytöt rupeaa olemaan lähellä lopullista pintaa. Pyysin samalla Seagerin miesten tasoittavan autotallin ja tien välisen alueen.

Työautot on työautoja. Ne soveltuu vaikka raudoitus svengiksi, 12 mm harjateräskin taipui käsin iloisesti.

Talon järein raudoitus on takan alla. Kuvissa 10 mm raudalle vain yhteen suuntaan 150 mm jaolla. 12 mm rautaa ristiin.

Tulevan talomme  raudoitus oli helpoin raudoitus mitä olen ikinä päässyt itse tekemään, koska näin hyviä pohjia (kallio) ei todellakaan ole joka kohteessa. Pääarkkitehti oli laskenut riittäväksi raudoitukseksi 10bmm harjateräkset 3 kpl kulkemaan läpi talon. Ja me tietenkin asensimme 12 mm rautaa... Itselle kun ei voi tehdä liian hyvää!
Mukava nähdä se, kun joka päivä tontin ulkonäkö muuttuu merkittävästi.


Perjantai 7.4.2017

Töiden jälkeen kerkesimme asentamaan autotalliin vain muutaman anturasiivun ennen kuin vesisade pääsi yllättämään. Sovimme suosiolla jatkavamme seuraavana päivänä. Nyt kun ei ole varaa vilustuttaa itseään, aikataulu on aivan liian tiukka sairasteluun.



Vesisateen yllättäessä päätimme suosiolla jatkaa projektia seuraavana päivänä.

Perjaintain sai siis töiden jälkeen viettää kotona laskupinon kanssa. Ja kyllä, maanrakennus on talon kallein yksittäinen työvaihe. Omalla kohdalla tuli aikamoisena yllätyksenä maan poiskuljetuksen hinta. Luojan kiitos sain monta kuormaa lähimaastoon netti-ilmoitusten ansiosta. Tontille tähän mennessä toimitetut kaikki täyttömaat (lähinnä sepelit) ovat maksaneet maatöissä aivan murto-osan. Eli teoriassa kuoppa tontilla on halvempi täyttää, kuin kaivaa maata pois... Tosin jokaiselta tontilta joutuu pintamaan kuoria pois. Mikäli pintamaata ei saa omalle tontille jemmattua, tulee tämä osa-alue maksamaan ja paljon. Meidän kohdalla pelkästään jätemaksut (pintamaan kaatopaikalle vienti) ja kuorma-autoralli maksoi noin 10 000 euroa. Tämä ylitti budjetin rajusti. Onneksi yllättäviin kuluihin oli varauduttu meidän budjetissa noin 10 % mukaan, joten vielä ei ole hätää. Päästään vielä toistaiseksi jatkamaan ilman että tarvitsee pankille kirjoittaa romaania lisälainan anomisesta...

Lauantai 8.4.2017


Kävimme Mikan kanssa hakemassa aamulla töistä oman tasolaaserini ja muutaman täyden akun ennen tontille menoa.

Asennettiin autotallin muotit ja pannat laitettiin alapuolelle. Ennen anturoiden alle jätettiin laudat, nykyaikaisten tiukkojen rakennusnormien takia tämä on kielletty. Vaikka perinteisessä täyttömaassa, esimerkiksi moreenissa, on enemmän eloperäisiä aineosia kuin muutamassa laudan pätkässä. Työmaan metallilavalta löysin nipun seinänraudoituksen päätypusseja. Kuviin oli piirretty 8 mm rauta, anturaan tuleva pääty taivutettuna 90 asteen kulmaan. Näistä päätypusseista keskeltä leikkaamalla sai siis tehtyä kaikki tartunnat valmiiksi valua varten. Tosin lenkit on 10 mm paksuja eli taas rakennetaan astetta järeämpää.

Työpäivän jälkeen kävin K-Rauta 75:ssa hakemassa tarvikkeita valmiiksi maanantai aamuksi. Ja sen tärkeimmän, eli 20 metrin jatkojohtokelan 2,5 mm paksulla johdolla. Älkää ikinä ostako työmaalle ohuemmalla johdolla varustettuja jatkojohtoja mikäli haluatte käyttää jotain työkoneitakin, eikä vain ladata akkuja. Ohkaisemmat johdot myös hajoavat helpommin, eli taas asia jonka kohdalla säästäminen tulee kalliimmaksi. Ostin myös uuden kumivasaran harkkojen asennukseen, laiskuuden takia en jaksanut lähteä metsästämään varastoista mihin olen jättänyt edelliset kymmenen kappaletta... Ostin myös timanttilaikat pieneen ja isoon kulmahiomakoneeseen (työmaanimike "rälläkkä"), jolla muokkaamme tarvittaessa harkot oikean kokoisiksi.


Onneksi itseltä löytyy ammatin takia todella iso kasa työkaluja. Akkurälläkkä sähköttömällä työmaalla on aika kätevä.

Omalla tasolaaserilla sai asennettua korkonaulat anturamuotteihin. 
Kuva tutun kallion päältä. Muotin kulmiin on kannettu jo valmiiksi nurkkaharkot tukemaan muotin ulkokulmia, jotka ovat aina muottien heikoin kohta. Niitä ei kannata lähteä tukemaan 20 cm korkeassa valussa tämän enempää.


Sunnuntai 9.4.2017


Tontille on tarjoitus mennä kantamaan ensimmäisen kierroksen harkot valmiiksi anturamuottien viereen, jotta ne voi nostaa heti maanantaina anturavalun jälkeen "märkään" betoniin. Asennamme myös sähköpääkeskuksen maadoituskaapelin (paksua kupari johtoa) kiertämään anturan ympäri. Näin maadoitusjohto on paremmin suojassa ympäristönvaikutuksilta esimerkiksi terävät kivet tai mahdolliset kaivuutyöt.

Iltapäivästä pääsee ottamaan "rennosti" ja seuraamaan vaalien tuloslähetystä.


Mikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti